Pönttöuuni on aamulla vielä vähän haalea. Äiti ja isä ovat navetassa aamuaskareilla ja lapset heräävät keskenään. Kun heteka on vielä petaamatta ja auki, siitä saa hyvän hyppyalustan. Trampoliinin. Tytöt hyppäävät vuorotellen muutaman kerran ylös/alas ja sitten jalat koukussa pyllylleen. Pyllähtävät. Ja samaan aikaan on huudettava kuuluvalla äänellä: ”Lamppu putos lattialle ja siit’ tuli Vikki”. Se mallaa nähdyn unen kerrontaa. Ja sitten naurettiin. Ja pikkuveli pinnasängyssä nauraa hekottaa mukana ja haluaa päästä mukaan riemuun.
Jo ulkoeteiseen kuuluu välikammarin huudot ja nauru, johon myös sisään tulevat vanhemmat yhtyvät. Onpa tämä iloa.
Välikammarissa on yksi ikkuna ja siitä katsoessa näkee puutarhan kriikunapuun ja peltojen takana häämöttävän lähinaapurin kuusiaidan.
Pönttöuunin vieressä on ovi takakammariin – saliin! Tätä huonetta käytetään harvoin. Kun isoäiti-mamma ja Keijo-eno tulevat kylään, he saavat petipaikat tässä huoneessa. Huoneen kaksi ikkunaa avaavat näkymät maantielle ja naapureihin. Tarinan mukaan isän puoleinen isoisämme, pappa, seuraa tarkasti keitä maantiellä kulkee. Näkee ensin tuvan ikkunasta jonkun lähestyvän maantietä pitkin. ”Kukahaa se on? Mistähää se tulee ja mihkähää se menee?” Jos tuvan tienpuoleisesta ikkunasta ei asia vielä selviä, siirtyy pappa takakammariin ja seuraa sieltä kulkijan menoa ”perälle päin”. Ja tuumailu jatkuu..”Mihkähää se menee…?”
Takakammarin kalustus on pitkälti äidin vanhempien lahjoituksia, hieno iso senkki eli liinavaatekaappi, lipasto ja huoneen keskellä iso soikea pöytä. Kaikkien päällä tietenkin hienot käsin ommellut pöytäliinat, onhan mamma sentään ammatiltaan ompelija, joka on siirtänyt taitojaan myös tyttärelleen.
Myös tämän huoneen lämmitys tapahtuu pönttöuunilla. Se seisoo välikammarin uunin kanssa selät vastakkain, seinä välissä. Yhteinen piippu.
Ihan oven vieressä on sänky. Siinä - ”eristyksissä” – nukkuu viikon verran Saku-serkku, joka on saanut rokkotartunnan ja joka asuu tilapäisesti kummiensa luona, osana perhettämme, Sakun äiti on vakavasti sairas ja lapset (3) on sijoitettu kukin oman kumminsa perheeseen. Saku on vasta viisivuotias, mutta osaa jo lukea. Takakammarin sängyn laidalla roikkuessani saan opetusta serkulta ja opin itsekin lukemaan kuusivuotiaana. ”Lukukirjamme” on Pikku Jättiläinen, josta Saku lukee lauseita ja yhdessä tutkimme eri maiden lippuja.
”Hei, tuossa lukee SUOMI. Osaan lukea!”
Takakammarin taikoihin tutustumme pääsiäisenä. Kummallisesti taikoja esiintyy vain silloin, kun Keijo-eno on paikalla. Ja aina juuri takakammarissa. Ihmettelemme sitä suuresti. Isä vaikuttaa salamyhkäiseltä ja päätämme, että hänkin on mystisten tapahtumien osatekijänä. Varhain ensimmäisen pääsiäispäivän aamuna nimittäin kukko kiekuu kovalla äänellä takakammarin eteiseen vievän oven lähellä, keinun takana. Se häviää saman tien, mutta jättää lapsille pärekoreissa pienet paketit. Kummallista.
💙 💚 💗 💔
Aloitimme retkemme ulkoverannasta, kuljimme eteisen ja tuvan läpi väli- ja takakammareihin. Seuraavana on vuorossa jo aiemmin mainittu sydän – TUPA. Elämän keskus ja tapahtumien areena.
Siitä ensi kerralla!
