tiistai 23. syyskuuta 2025

KAMMARIT

Pönttöuuni on aamulla vielä vähän haalea. Äiti ja isä ovat navetassa aamuaskareilla ja lapset heräävät keskenään. Kun heteka on vielä petaamatta ja auki, siitä saa hyvän hyppyalustan. Trampoliinin. Tytöt hyppäävät vuorotellen muutaman kerran ylös/alas ja sitten jalat koukussa pyllylleen. Pyllähtävät. Ja samaan aikaan on huudettava kuuluvalla äänellä: ”Lamppu putos lattialle ja siit’ tuli Vikki”.  Se mallaa nähdyn unen kerrontaa. Ja sitten naurettiin. Ja pikkuveli pinnasängyssä nauraa hekottaa mukana ja haluaa päästä mukaan riemuun.

Jo ulkoeteiseen kuuluu välikammarin huudot ja nauru, johon myös sisään tulevat vanhemmat yhtyvät.  Onpa tämä iloa.

Välikammarissa on yksi ikkuna ja siitä katsoessa näkee puutarhan kriikunapuun ja peltojen takana häämöttävän  lähinaapurin kuusiaidan.

Pönttöuunin vieressä on ovi takakammariin – saliin! Tätä huonetta käytetään harvoin. Kun isoäiti-mamma ja Keijo-eno tulevat kylään,  he saavat petipaikat tässä huoneessa. Huoneen kaksi ikkunaa avaavat näkymät maantielle ja naapureihin. Tarinan mukaan isän puoleinen isoisämme, pappa, seuraa tarkasti keitä maantiellä kulkee. Näkee ensin tuvan ikkunasta jonkun lähestyvän maantietä pitkin. ”Kukahaa se on?  Mistähää se tulee ja mihkähää se menee?” Jos tuvan  tienpuoleisesta ikkunasta ei asia vielä selviä, siirtyy pappa takakammariin ja seuraa sieltä kulkijan menoa ”perälle päin”.  Ja tuumailu jatkuu..”Mihkähää se menee…?” 

Takakammarin  kalustus on pitkälti äidin vanhempien lahjoituksia, hieno iso senkki eli liinavaatekaappi, lipasto ja huoneen keskellä iso soikea pöytä. Kaikkien päällä tietenkin hienot käsin ommellut pöytäliinat, onhan mamma sentään ammatiltaan ompelija, joka on siirtänyt taitojaan myös tyttärelleen. 

Myös tämän huoneen lämmitys tapahtuu pönttöuunilla. Se seisoo välikammarin uunin kanssa selät vastakkain, seinä välissä. Yhteinen piippu.

Ihan oven vieressä on sänky.  Siinä -  ”eristyksissä” –  nukkuu  viikon verran Saku-serkku, joka on saanut rokkotartunnan ja joka asuu tilapäisesti kummiensa luona, osana perhettämme, Sakun äiti on vakavasti sairas ja lapset (3)  on sijoitettu kukin oman kumminsa perheeseen. Saku on vasta viisivuotias, mutta osaa jo lukea. Takakammarin sängyn laidalla roikkuessani saan opetusta serkulta ja opin itsekin lukemaan kuusivuotiaana. ”Lukukirjamme” on Pikku Jättiläinen, josta Saku lukee lauseita ja yhdessä tutkimme eri maiden lippuja. 

”Hei, tuossa lukee SUOMI. Osaan lukea!” 

Takakammarin taikoihin tutustumme pääsiäisenä. Kummallisesti taikoja esiintyy vain silloin, kun Keijo-eno on paikalla. Ja aina juuri takakammarissa. Ihmettelemme sitä suuresti. Isä vaikuttaa salamyhkäiseltä ja päätämme, että hänkin on mystisten tapahtumien osatekijänä. Varhain ensimmäisen pääsiäispäivän aamuna nimittäin kukko kiekuu kovalla äänellä takakammarin eteiseen vievän oven lähellä, keinun takana. Se häviää saman tien, mutta jättää lapsille pärekoreissa pienet paketit.   Kummallista.
💙 💚 💗 💔

Aloitimme retkemme ulkoverannasta, kuljimme eteisen ja tuvan läpi väli- ja takakammareihin. Seuraavana on vuorossa jo aiemmin mainittu sydän – TUPA. Elämän keskus ja tapahtumien areena. 

Siitä ensi kerralla! 

maanantai 22. syyskuuta 2025

Tervetuloa

Lapsuudenkotini, Pyyppölä, on epämääräisen vihreänkukertava, kaksi- ja puolikerroksinen pientilan päärakennus.  Se on muutaman metrin päässä lakeutta halkovasta soratiestä. Talon sisäänkäynti on tien puolelta.

Ulko-ovesta tullaan verannalle. Se on kylmä tila, jonka kaikki seinät, puolivälistä kattoon,  ovat ikkunaa. Pieniruutuisia ovat, joka ikkunassa 6-8 pientä ruutua. 

Verannalta tullaan välioven kautta eteiseen – tai porstuaan, kuten talonväen murteella sanotaan. Murre on Mäntsälän Hautjärveltä tulleen perheen kotikieli. ”Mäntttäläist”. 

Väliovesta tullessa oikealla on ovi kellariin, pimeään kellariin. Siellä on betoninen ikkunaton osa, jossa peruna säilyvät yli talven vihertymättä. 

Kellarissa on myös suurta mystiikkaa.  Se on niin pelottava, että yksin sinne ei tohdi menä. 

Sinne on siirretty käytöstä poistettu separaattori, jolla me lapset ”soitamme hiirille”.

Kellarin oven vieressä on naulakko ja niiden jälkeen vinttiin vievät rappuset. 

Suoraan edessä on tuvan ovi.  Ja vasemmalla seinällä on ovi, josta pääsee ”takakammariin”. Se on yleensä lukossa.

Kodin sydän on tupa. Siinä vietetään yleensä koko hereillä olon aika – paitsi illan suussa, kun lasten on mentävä nukkumaan.

”Nyt pesulle, pisulle ja nukkumaan”, kuului iltatoimien ohje.  

Äiti on kova lukemaan romaaneja ja haluaa päivittäin myös hieman omaa aikaa. Siksi lasten nukkumaanmenoaika on yleensä siinä seitsemän paikkeilla. Jokaisen tyynyllä odottaa ”iltahyvä”, mikä kummasti vauhdittaa toimia.

Iltatoimien aikaan ollaan välikammarissa. Siinä nukkuu koko perhe. Huoneessa on kaksikerroksinen ”Heteka” ja lasten  pinnasänky. Hetekan puoliskot jaetaan tasan vanhempien ja kahden tyttären kesken. Pikkuveli nukkuu pinnasängyssä. 

Talvi-illoin taloa lämmitetään pönttöuuneilla. Sellainen on myös välikammarissa. Kun äiti haluaa yllättää lapset, hän antaa heille luvan valvoa hieman pitempään. Kun pönttöuunin puut ovat palaneet ja uunin pohjalla on tulipunainen hiillos, äiti nostaa uunin eteen kolme tuolia , yhden jokaiselle lapselleen. Saamme istua siinä niin kauan kuin mielikuvitus tuo eteen hiilloksesta erilaisia kuvia ja hahmoja. Se onkin suosikkileikkimme. Pikkuveli näkee yleensä autoja, me ”isot tytöt” annamme unelmille vallan ja hahmotamme prinsessoita,  prinsssejä, eläimiä, kukkia, taloja ja keijukaisia. Kun hiillos sammuu, on aika nousta, kömpiä sänkyyn ja painaa pää tyynyyn jatkamaan uneksimista.

😁·     😁·      😁·     😁·    

Talo hiljenee herätäkseen pian taas uuteen päivään. Silloin jatkamme taloon ja sen asukkaisiin tutustumista.

MIELIPAIKKA JA -PUUHA

Matkaamme 1960-luvulle Talvinen päivä Jyvälänkulmalla tammikuun loppupuolella on aurinkoinen ja valon lisääntymisen maailmassa huomaa. Isä m...